Petrus Schroderus – Rakasta elämää! – kiertue

Petrus Schroderus – Rakasta elämää! – kiertue

Helmikuussa 2022 käynnistyy tenori Petrus Schroderuksen ja pianisti Markus Vaaran konserttikiertue Rakasta elämää!

Oululaisen poliisin Petrus Schroderuksen ura oopperalaulajana alkoi varsinaisesti toisen tenorin, Timo Mustakallion nimeä kantavan kilpailun voitosta kesällä 2004. Kiinnitys Suomen kansallisoopperaan toi seuraavien vuosien aikana hänelle useiden oopperateosten päärooleja. Petrus esiintyi myös Savonlinnan oopperajuhlien produktioissa sekä konserttisolistina eri puolilla maailmaa.

Vuonna 2012 Petrus palasi kotikaupunkiinsa Ouluun poliisin tehtäviin..mutta laulamisen kipinä ei sammunut. Nyt vuosia myöhemmin, Petruksen musiikin painopiste on muuttunut oopperasta ikivihreiden klassikoiden ja kansanmusiikin suuntaan ja suosio on räjähtänyt! Hänen videonsa ovat herättäneet valtavan kiinnostuksen, merkittävimpänä Rakastan sinua elämä, jonka katselukertojen määrä on jo yli 3 miljoonaa.

Konserttiohjelma kertoo pääosin suomalaisten klassikoiden kautta elämän iloista ja suruista välittäen otsikkonsa mukaisen viestin: Rakasta elämää!

Rakasta Elämää!- kiertue 2022

Vaasa/Vaasan kirkko To 21.4.2022 klo 19
Osta liput

Lappeenranta/Marian kirkko Pe 22.4.2022 klo 19
Osta liput

Savonlinna/Tuomiokirkko La 23.4.2022 klo 19
Osta liput

Joensuu/ Joensuun kirkko To 28.4.2022 klo 19
Osta liput

Tampere/Aleksanterin kirkko Pe 29.4.2022 klo 19
Osta liput

LIPUT
Lippu 36 €
Lasten liput alk. 30 €

Lippujen hinnat sisältävät arvonlisäveron ja verkkokaupasta ostaessa palvelupalkkion, ilman toimitusmaksua, sekä käsittelykulut.

Osta liput puhelimitse
Myyntipalvelu:
0600 900 900 (2 €/alk.min+mpm/pvm)
Lipunmyynti avoinna maanantai – lauantai 9 – 21, sunnuntai 10 – 18. Lippuja myy Lippu.fi.